Arkisto

Blogroll

  • Sula Pinta
      Löydy -Brändää itsesi verkossa sai promoku
      5 Weeks Ago

Japaniblogit

    Translate to:

lentoa

Kyberavaruuden sudenhetki: varhainen lauantai-aamu Japanissa. Eurooppa on jo mennyt nukkumaan, USA on poistunut työpaikoiltaan viettämään perjantai-iltaa ja japani nukkuu krapulassa. Kummalliseen aikaan heränneenä maailmasta ei löydy yhtäkään kumppania chattaamiseen.
Jos on tullut sellainen olo, että allekirjoittaneen elo olisi kiireistä ollut - no, vain on mennyt kiireisemmäksi. Palasin ihan äskettäin suurelta euroopankiertueelta - Helsinki, Bryssel, Amsterdam, [...]

Työnteosta ja uskonpuutteesta

Töitä on tullut tehtyä; tulin viimein eilen, perjantai-iltana kotiin taas ensi kertaa sitten keskiviikkoaamun, kaaduin futonilleni ja nukuin 10 tuntia putkeen. Maittoi. Nyt aamukahvia, tuoreita mustikoita ja kunhan tuo vastapaistettu leipä vielä vähän jäähtyy …
Tietooni on tullut, että jotkin tahot ovat katsoneet asiakseen huolestua tästä viime aikojen käyttäytymismallistani. Selittely on siis paikallaan, väärinkäsitysten ja muiden [...]

luonnonmullistuksista

Tässä päivänä muutamana - tai no, yönä - satoi aika pirun rankasti. Tuntui siltä kuin taloni olisi joutunut keskelle jokea, ja ukkosen jyrinä johon heräsin oli todellakin aika massiivista.
Myöhemmin huomaan, että jyrinän ekstra-basarit aikaansai ihan aito maanvyörymä; taloni takana olevan viidakkoseinämän maa-aines oli ilmeisesti taannoisessa järistyksessä vähän löystynyt ja nyt romahti makuuhuoneeni seinän viereen.
Tilanteen todettuani [...]

Radiohiljaisuus

Huomaan kauhuissani, että enhän ole blogannut todellakaan ikuisuuksiin. Sen sijaan että kirjoittaisin taas jotain semi-huolellista, ryin nyt vaan jotain pieniä asioita listaan mitä on sattunut.
En edes muista että kerroinko siitä, että 10km juoksukilpailuani edeltävänä iltana menin bileisiin joissa jouduin juttelemaan Uruma-shi:n pormestarin kanssa. (Uruma-shi on siis se kunta/kaupunki jonka alaisuuteen saareni kuuluu.) Eipä sen kummempia, [...]

luonnonjärjestys

Kun järisee, niin sitten aaltoilee. Chilen valtava järistys aiheutti paitsi melko vakavan tsunamivaroituksen koko Japanin itärannikolla, myös ihan aidon tsunaminkin. Vietettiin duuniporukan kanssa koko sunnuntai-iltapäivä kallionjyrkänteellä odottamassa hurjaa aaltoa (ja syömässä fuusio-aasialaista ruokaa Kurkuma-kahvilassa) jota antoi odottaa itseään loppujen lopuksi alkuiltaan saakka. Kotisaarelleni päästyäni minua odotti naapurinväki tiellä kerääntyneenä tsunamiseurantaan; ehdin juuri näkemään kolmannen aallon [...]

Mökki. Höperyys.

Mökkihöperyys. Alan ymmärtää että se on todellinen tila. Sellainen, jossa maailmankuva pienenee samalla kuin etäisyydet muihin ihmisiin kasvaa. Alkaa tuntua siltä, että todellakaan ei ole mitään sanottavaa, mitään blogattavaa, raportoitavaa, kun mitään ei tapahdu. Kaikki on arkipäiväistä.
Kuten esimerkiksi se, että toissailtana näin taas kuinka jokin meteoriitinpala tai mikä lie taivaankappale syöksyi maahan saarellani. Kolmas kerta. [...]

irtohuomioita - ja työtarjouksia

Sydney oli ihan kiva kasi plus. Näin kengurun vaikken syönyt sitä; en syönyt koalaakaan. Enkä paljon muutakaan. Parin päivän tokio-pysähdys kotimatkalla sisälsi sitten rankkaa syömistä.
Tiivistelmä vaikutelmasta sydneyläisistä: muutama miljoonaa reppureissaajaa jotka on sattuneet jäämään hetkeksi aloilleen semi-trooppiseen Oxfordiin, ja istuskelevat biitseillä ja kahviloissa odottelemassa että seuraava peukalokyyti ilmestyy. Ooppera oli oikeasti varsin kiva. Paras lavastus [...]

ja taas mennään

… nimittäin konferensoimaan. Tällä kertaa suuntana Sydneyssä järjestettävä “Aussi-SfN”; muu labranväki on lentänyt sinne jo aikaisemmin (kuulemma Bondi Beach on aika hyvä spotti jutella epälineaarista dynamiikkaa). Posterikin on aikaansaatu: vimmaisen analyysi - ja koodausputken tuloksena sain sotkuisesta dataläjästäni puristettua ehdottomat minimikriteerit täyttävät määrät änniä, semmejä ja käyriä. Mitään johtopäätöksiä ei ko. analyysistä vielä voi vetää, [...]

Talvi taittuu

Hupsan. Hetkeksi kun silmä välttää niin heti on kokonainen vuosi vierähtänyt. Tässä tulee meikäläiselle ihan justsillään kuudes vuosi japanissa asumista täyteen, ja samalla kokonainan vuosi Okinawaa.
Ja siinä missä muutaman edellisen vuoden aikana ei ole tuntunut suuria muutoksia elämässä tapahtuneen, vuosi 2009 jäänee eräänlaisena merkkipaaluna varmasti mieleen.
Ei niin etteikö tämä 2010kin alkaisi merkittävästi. Tällä viikolla olen [...]

mökissä kokataan

Aamiainen: spelttipuuroa ja tuoreita mansikoita. Totesin näet että liika on liikaa eikä ihan joka ainoa aamu tarvitse syödä keitettyä kananmunaa, olkoonkin että ovat varsin hyviä ja tuoreita ja varmaan luomuakin. Toistaiseksi muuten olen sitä mieltä, että kylään muuttanut kanaparvi ja sen kukko aamulauluineen on vain ja ainoastaan herttaista. (spelttihiutaleet on suomesta tuotu, täältä ei saa [...]