Korallisaarella tuulee

Yksi syy miksi blogaan harvoin: vaikka kaikenlaisia ideoita aina putkahtelee päähän, aina kun avaan blogausalustan niin tyhjä tekstikenttä imee ne johonkin mustaan aukkoon ja sitten en saa sanaakaan kirjoitettua.

Toinen syy: tämä tällä saarella elämisen ihmeellisyys alkaa tuntua niin tavalliselta, että tuntuu että ei nyt ketään voi kiinnostaa se. Sitten käy taas niin kuin tänään, että Miyako-saaren (joka on siis saari vajaan tunnin lentomatkan päässä) joku koulunrehtori tai muu jehu lähetti mulle korillisen oman kanalan munia ja pyynnön tavata - hän kun haluaisi oppia lisää siitä ihmeellisen hienosta suomalaisesta koulujärjestelmästä. (otetaan vastaan: munakasreseptejä.)

Niinettätuota. Kävin tuolla manner-Japanin puolella viettämässä joulut ja uudetvuodet; syötiin perinteistä tokionsuomalaista jouluruokaa, perinteisesti lattialla ison pleikkascreenin loisteessa (Assassin’s Creed II pelattu puoleen väliin). Kaaduin Naganon olympialaskettelurinteessä lumilaudallani useammin kuin oli terveellistä (onneksi täysikuun alla kuumalähdekylvyssä lojuminen korjaa monta kipua), ja kiivettiin Mitake-vuorelle tervehtimään vuoden ensimmäistä kuunnousua. Juoksin kaksi kertaa keisarinpalatsin ympäri (ja vain melkein hukkasin puolet varpaasta), shoppasin (ihan vähän) Akihabarassa ja hienoissa tavarataloissa (joissa huomasin ahdistuvani kun vaatetus ja hiukset ei ollu ihan trendikkäitä) ja ennen kaikkea… SÖIN.

Enkä edes japanilaista ruokaa, vaan ihan tavallista hyvää ruokaa. En muistanut edes miten paljon hyvää ruokaa puuttuu okinawalla. Taivaallista currya Osakissa, ehtaa kebabia Akihabaran kujilla, täydellistä sisäfilettä Megurossa, mahtavan hyviä burritoja ja muuta meksikolaista laskettelurinteen juurella (ja aika hyviä täytevoileipiä siellä rinneravintolassa)… puhumattakaan jokapäiväisestä mainiosta lattekahvista.

Tuli myös hankittua ihan uusi benchmark johon verrata saamaansa palvelua.

Viimeisenä päivänä kävin asioimassa pankkini konttorissa; suomen tilille piti siirtää jonkinlainen summa rahaa. Toimenpide on nykyaikaan nähden järjettömän monimutkainen, ja luulin kahdesti jo feilanneeni sen - ensin en ollut muistanut ottaa tilinumeroni IBAN-koodia selville (mutta pankkineiti avuliaasti googletti sen mulle), ja olinpa taas ajattelemattomuuksissani jättänyt Virallisen Nimikirjoitusleimasimeni kotiin (mutta pankkineiti järjesti asian muuttamalla tilini oikeutuksen kynä-allekirjoitusmuotoon) - mutta ehkä noin tunnissa pääsin ulos.

Saan kuitenkin matkalaukkua sulkiessani hätäisen puhelinsoiton pankkineidiltä - olin näes unohtanut virallisesti ilmoittaa osoitteenmuutoksestani pankkiin, ja kun käyttämissäni henkilöllisyystodistuksissa lukee nyt Okinawan osoite Ikebukuron osoitteen sijaan, tämä tilisiirto ei nyt vaan voi mennä läpi, voisinko mitenkään palata konttoriin allekirjoittamaan osoitteenmuutoslomakkeen?

Katse eteenpäin

Hitsi. Pahoittelen, että olen tässä kahden tunnin päästä nousemassa lentokoneeseen, ja kiroilen mielessäni että no, jäipä sitten sekin tilisiirto tekemättä - seuraavan olis voinut sitten tehdä jo etelänsaarilta puhelimitse.

Voivoi, pahoittelee pankkineiti. Mihinkähän aikaan olen lähdössä sinne kentälle ja missä olen nyt? Ajattelen että varmasti neiti sanoo että hyvinhän siinä ehtii kipaisemaan taka-Meguroon, mutta ei lainkaan.

“Sopisiko teille, että tulisin sille Tennozu Islen asemalle jolta olette lähdössä kentälle muutamaa minuuttia ennen junan lähtöä? Niin saataisiin nämä paperit eteenpäin ennen matkaanne.”

Ja niin siinä vaan kävi, että kymmentä minuuttia ennen sovittua aikaa jo, minua odotti laiturilla sievä pankkineiti pinkissä poplarissaan, kaavakkeet valmiiksi esillä ja tarjosi kynää, selitettyään ensin huolella kaavakkeen sisällön. Pahoitteli vielä siinä samalla paitsi sitä että matkasuunnitelmiini tuli tällainen varttitunnin mutka, myös Sellon ampumatapausta.

Rahat siirtyy Suomeen ja Yoe takaisin myyttiseen Japanin Pohjois-Karjalaan, Okinawan unohdetuille kankaille missä farkut vaihtuu verkkarihousuun, kengät crocseihin ja viiden tähden intialaiset illalliset mikrolämmitettyyn eines-karriin. Google-puhelinkaan ei enää kiinnosta kun ei mailla halmeilla ole mitään käyttöä AR-kilkkeille tai navigaattoreille.