Heaven is a place on earth
Pitkästä aikaa tuli piipahdettua sillä paratiisimmalla saarella, Zamamilla. Sää oli täydellinen, hulaa tanssittiin pikkutunneille ja aamulla akvaariokirkkaassa vedessä makoilemaan jättikilpikonnan kylkeen merenpohjaan.
Maanantaina innostuin juoksemaan vähän pidemmän lenkin, 12.5km, ja sen jälkeen jalat oli aika kuumat. Istuin rannan kivelle ja liotin jalkoja tyynessä meressä - niin tyynessä, että pimeässä näytti lähes siltä kuin se olisi jäätynyt. Kuuntelin aikani aaltoja ja katselin tähtiä, join greippimehua, ja ajoin kotiin missä odotti äidin valmistama illallinen.











Kaunista jälleen… Täällä sataa aitoa Helsinkiläistä loskaa.
Juoksulenkit sinulla pitenevät -Hienoa!
Keväällä suunnitelmissa piipahtaa Japaniin perheen kanssa. Olisiko blogisi lukijoilla tai sinulla vinkkejä 1 vuotiaan lapsen kanssa matkustamisesta. Käynyt Japanissa monia vuosia sitten, joten myös perusmatkavinkkejä saa antaa…
Quote
Moi pitkästä aikaa
Mutta mitä heidän koettelemuksiaan tuli katsottua, ongelmaksi muodostui lähinnä se että kaikki mummot halusi syödä sievän pellavapään 
Syitä juoksun paranemiseen on kaksi: upeat rannat joilla juosta ja vibram fivefingersit. Että senkin kannalta oli varsin hyvä valinta ottaa tämä pesti täältä …
Lapsen kanssa Japanissa-aiheeseen liittyen käännän kysyvän katseeni Sushirajan Minnaan ja Janneen
Juoksumatkat kasvaa, pikkuhiljaa, joo - oon aivan valtaisan tyytyväinen että oon vihdoin päässyt yli kaikista ‘nuoruusiän’ nivelvammoista ja oikeasti pystyy juoksemaan. Vielä en ole maratoonikunnossa, mutta tuolla mun nimenomaisella lenkkipolullani juostaan vuosittain yksi kuuluisimmista Okinawan katukisoista niin eiköhän se pidä se puolimaratoni ainakin koittaa suorittaa ensi vuonna …
Helsingin kelejä katsellessa tulee toki mieleen muutama muukin syy siihen …
Parhautta!
Quote
Kiitos ilmoitustaulu tilasta. Sain sushirajan kautta yhteydenoton ja lueskelen sieltä lisää matkailuvinkkejä.
Toivottavasti nyt matka onnistuisi. Edessä on kuitenkin pari projektia joiden eteen pitää vääntää paaaljon ennen kuin pääsee reissuun -> töitä töitä töitä.
Quote