Korallisaarella tuulee

Uskolliset crocsit jalassa ja kauhtunut kesämekko lähes-ainoana vaatepartena läpsin kotikylän kujaa fikkarin valaistessa maata jalkojen alla. Matalat, tiilikattoiset perinteiset okinawalaiset talot on rakennettu niin, että niistä saa suurimman osan seiniä kokonaan auki, ja näillä keleillä ne tosiaankin on kaikki auki. Jollain kuistilla joku soittaa sanshinia; toiselta kuuluu mojova kuorsaus. Semi-sirkat melkein peittää alleen meren bassokohinan.

Kiipesin mystisten voimaviivojen yhtymäkohtaan, siihen missä on sellainen voimavorteksi shamaanipojan mukaan - tämän saarenosan korkein kohta. Vortexin lisäksi paikalla on lasten leikkialue ja näköalankatselualusta. Tuulee sen verran että itikatkin pysyy poissa, voi rauhassa istua ja jumittaa niskansa katsomalla taivaalle.

Olenhan noita tähdenlentoja ennenkin nähnyt, mutta enpä koskaan vielä tällaista showta mitä Perseidien meteoripilvi loi. Oikeasti näkyi pitkät savuvanat niiden perässä! Niskajumitus paheni kun yritin samalla (onnistumatta) ottaa kuvia yötaivaasta. Luovutin ja kävin nurmikolle makuulleni. Maa oli lämmin ja kuiva, naapurinsedän kuorsauskaan ei häirinnyt ja mietin että jospa vaan jäisin tähän yöksi.

Sitten nousi kuu ja kirkkaudellaan esti meteorien ihailun. Läpsyttelin takaisin kotiin ja blogasin.

–
Liian kauan japanissa, osa n+7: Tapasin tytön, jonka nimi on Kai. Enkä edes olisi huomannut että siinä on jotain hassua.
Osa n+8: kun istutaan naapurintädin äidin 80-v syntymäpäiviä juhlistamassa sanshinien, vastapyydystetyn kalan ja Orion-oluen kera, ja väki alkaa juopumaan, ja laulamaan, ja tanssimaan, toivon hiljaa että jotkut edes kohteliaisuuttaan muistaisivat kielitaidottomuuteni ja puhuisivat mulle japania - uchinaa-guchin sijaan.

–

Toisen naapurintädin luona istuttiin, soitettiin sanshinia ja juotiin Orion-olutta (see a pattern here?); setä laittoi televiision päälle kun oli uutisia tulossa. Porukasta kellään ei ole kotonaan telkkaria, joten kaikki katsoimme kauhistuneina katastrofikuvia manner-Japanin puolelta; sortuneita siltoja ja mudan täyttämiä virastohuoneita. Kysyin paikallisilta, onko Okinawallakin yhtä pahoja taifuuneita; sanoivat, että ei, tai no ehkä on mutta kun Okinawa on kapea saari ne menee nopeasti ja tuhoa aiheuttamatta yli, ja vaikka muuten tuliskin tuhoa niin talot ja ihmiset on täällä rakennettu taifuuninkestäviksi.