Paratiisi paratiisissa
Miyagi harbor bay
Kysyn naapurintytöltä että sopisko jos autan kun hän alkaa touhuta illallispuuhissa.
“Voi kiitos! Voisitko huolehtia liedestä?” Aya vastaa hymyillen niinkuin aina. Saato kantaa viereeni sylillisen sytykkeitä ja pari puuklapia. Ja bambuisen puhallusputken, jolla lieden kuumuutta voi säädellä. Kiitän onneani, että vuosisataisesta kaupunkilaistaustastani huolimatta olen joskus tullut opetelleeksi tulenteon jalon taidon, vaikka lieden tulipesä onkin erimallinen kuin mihin olen kiukaissa tottunut. Syttyyhän se, ja pian Aya pääsee paistamaan itsekeräämästään merilevästä, oman puutarhan sipuleista ja vehnäjauhoista sotkettua okonomiyakia.
Ruoan kypsymiseen menee pitkä aika, joka kuitenkin hujahtaa kuin siivillä. Loikoilen itserakennetulla puulattialla, vahtien toisella silmällä tulta ja toisella kissaa, joka tekee omia kissajuttujansa. Toiseen pataan menee genmai-riisiä, papuja, siitake-sieniä; kolmanteen porkkkanoita, gooyaa, ja tällaisen erikoisvieraan kunniaksi muutama siivu pekonia.
Illan pimettyä pöydänvirkaa suorittavalle pölkylle kannetaan kolme suurta banaaninlehteä, jotka ajavat puolestaan lautasten virkaa. Saato oli käynyt välissä auttamassa paikallisrouvaa jonkin ison asian siirtämisessä, palkaksi oli saatu tuhat jeniä, vesimeloninlohkare ja pari kylmää olutta. Maistuu. Soitetaan sanshinia, tinapilliä ja digeridoota.
Joskus tuntuu että sanat ei riitä asioiden kuvailuun.
Iltapäivällä Saato ja Aya lähtivät näyttämään mulle paikkoja. Kiivettiin metsäistä vuoristopolkua, kerättiin matkan varrelta löytyneet kookospähkinät mukaan, viilennyttiin vuoripurossa. Ryömittiin “KEEP OUT”-kyltein koristellun portin alta ja uhmattiin tuhansien semien parvia metsästä päätähuimaavalle näköalapaikalle, josta voi näppärästi tarkistaa surffiaaltojen tilan monellakin biitsillä saarellamme. Tänä iltapäivänä aallot olivat minunkaltaiselleni aloittelijalle liian hankalat, joten surffaamaan ei menty; sen sijaan köröteltiin biitsille lekottelemaan ja snorklaamaan.
Saato ja Aya ovat eläneet kolme vuotta lähes hiilijalanjäljetöntä elämää. Perinnetaloon tulee jonkinlainen sähkölanka, jota käytetään yhden hehkulampun ja jääkaapin käyttöön; vettä tulee letkusta. Kaikki ruoka valmistetaan tulisijalla; talvisin ja sadekauden aikaan käytössä on kamiina, myöhemmin kesällä avotulipesä jonka ylle padat ripustetaan. Puutarhassa kasvaa tomaatteja, gooyaa, erilaisia hedelmiä ja aloe veraa, jota käytetään kosmeettisena tuotteena ilmeisesti ihan mihin vaan. Ei puhelinta tai rahaa, ulkohuussi ja nurmikenttä jolla aamujoogataan. (Saato sanoo että kun syö itsekasvatettua ruokaa ja joogaa aamuisin niin ei tule koskaan kipeäksi.) Aikaa loputtomasti ja kissa huolehtii hiiristä.
Pariskunnan primus motor ei kuitenkaan ole ekohippeys - sanovat he, että vaan kyllästyivät käymään töissä. Nyt elämä koostuu paratiisisaaren rannalla loikoilusta, surffaamisesta, kasvimaan hoitamisesta ja hanttihommista, joilla saa pikkurahaa bensaan ja riisiin. Asumiskulut ovat kuukausittain noin 5000 yen (35 eur). Mitään ei tuhlata; Saato rakentaa itse minkä pystyy ja loput saadaan vaihdossa muilta saarelaisilta. Kaikenkaikkiaan heidän elämänsä on yhtä kaukana omastani paratiisimaisuudessan, kuin nykyinen elämäni on helsinkiläiselämästäni.
Köröttelen huippu-modernilla autollani parisataa metriä kotiini tähtien alla; aamulla pitää kuitenkin herätä töihin vaikka edessä olisikin jälleen uusi aurikoinen päivä paratiisissa. Hämmästyksekseni huomaan, että oikeastaan menen töihin ihan mielelläni ja elän tässä absoluuttisen paratiisin ja nirvanan laidalla. Että en käy töissä vain siksi, että saisin vuokrani maksettua ja sähkölaskun ja kaasun - vaikka voisin asua ilmaiseksi kuten Saato ja Aya, haluaisin silti käydä töissä. Mikä tietysti estäisi mainitunlaisen elämän, johon kuuluu päivittäinen useiden tuntien työskentely kasvimaalla ja merilevän ja kookospähkinöiden keräily.
Toisaalta - tulee katsottua omaa kämppäänsä aika uudenlaisella kritiikillä. Miksi ihmeessä mulla on näin paljon TAVARAA? Miten voi olla, että omistan varmaan toistakymmentä paria pitkiä housuja? Sty nauraa partaansa kun kirjoitan tämän, mutta löytyisikö ottajaa joillekin lukuisista kengistäni? (Vibram FiveFingereistä ja crocs-sandaaleistani en luovu. Ja ehkä sitä on hyvä omistaa jotkut yhdet enemmän kenkiä muistuttavat laitokset.) Hyttyssavuja pidän metallisissa, ostetuissa telineissä - vaikka aidan takana on kasapäin ihan hyviä tiilinpaloja joilla niitä voisi poltella?
Ja toisaalta - hyvä tietää, että JOS joskus tuntuu siltä että ihan oikeasti ei halua eikä jaksa enää käydä töissä, sen voi vaan lopettaa.
Eipä tuohon ole kyllä enää mitään lisättävää joo, yllättävän rauhoittava ajatus on tuollainen. Sitten kun päätetään hylätä nykyinen oravanpyörä niin sun nurkista saa varmaan pakopaikan jos haluaa elää ekoelämää tietyin mukavuuksin (lue eakon)?-)
Quote
Joo, eakonia saa käyttää perunapellon kuokkimista vastaan ;P
Quote
“hyvä tietää, että JOS joskus tuntuu siltä että ihan oikeasti ei halua eikä jaksa enää käydä töissä, sen voi vaan lopettaa”
Mulla helpotti elämä myös aika paljon kun tajusin tämän.
Quote
jankanen, toi sun viimeviikkoinen blogikirjoituksesi motivaatiosta myös on tässä ajatuksessa takana, kiitos siitä
Quote
“Joskus tuntuu että sanat ei riitä asioiden kuvailuun.” Niimpä! Ihana tuo kuva.. Laittaa mielikuvituksen lentämään. Meinasin jo aikasemmin kommentoida, että vaikuttaisi siltä, että olet löytänyt paikkasi - Ainakin hetkeksi
Quote
Ajoittain olen vakuuttunut, että tämä blogi on olemassa vain muistuttamaan ihanan lottovoittomaamme surkeudesta
Quote
Hear hear!
Lähtekää vielä kun ehditte.
(vaikkakin tämä Osaka on varmasti “lähempänä” Helsinkiä kuin Saaton ja Ayan elämäntyyliä)
Quote
Äsh.. Ei pitäis lukee näitä blogauksia, kun on just duunit sotkussa. Ku saattaa olla, että vahingossa missaan parin viikon päästä paluulentoni sieltäpäin maailmaa ja isken hanskat tiskiin. Oon miettiny jo palveluhinnatkin valmiiksi. Roskiksen tyhjennys 500 jenii, ruohonleikkaus 2000 jenii, kaupassa käynti 1500 jenii, lampun vaihto 500, torakoiden nirhaus 500/torakka. Kanta-asiakkaille etuja. Kauan Japanissa pystyy piilotelemaan ennenku polliisi löytää ja kiikuttaa lentokentälle?
Quote
Henri, kai nää on melekoisen tiukkoja luvattoman maassaoleskelun suhteen… tämän vuoksi olenkin alkanut tekemään pieniä yrityksiä saada aikaan se hakemus pysyväisviisumua varten.
Toisaalta, erityisen hienoksi tämän mulle tekee nimenomaan se, että täällä olen ihan Oikeissa Töissä, ei tarvitse selitellä itselleen mitään ja kaikki tuntuu todellisemmalta kun ei olla vaan “lomalla”.
Quote
Huoh. Tuollainen elämäntapa tulee häiritsevän lähelle tutun ihmisen kokemuksen kautta. Hesarin Elämä & Terveys -osastolta luettuna olis helppo sivuuttaa se “juu juu, jotain elämäntapaintiaaneja”.
Nyt on hirmuinen draivi päällä omassa elämässä, ja hetkittäin panee kyl miettimään, maksaako vaivan.
Quote
Tuija, miksi “häiritsevän” lähelle?
Sulla on kyllä tosiaan sellanen draivi että meitä heikompia hirvittää, ja (ainakin päällepäin) näyttää siltä että loputulokset on palkitsevia.
Kun kukaan ei voi sanoa etu - eikä jälkikäteenkään mikä nyt oikeasti oli elämässä kannattavaa, itse pidän tällä hetkellä sellasta benchmarkkia että “kunhan ei nyt päivästä päivään ois koko aika ihan kamalaa”. On hyvin mahdollista, että tropikalisoituminen oli uran kannalta vakava vikatikki ja ehkä jopa viimeinen kortti jonka pasianssiin sai laitettua, mutta ainakin elämä on toistaiseksi mukavaa.
Siitä olen saanut kuulla, että ei elämää pitäisi arvottaa sen mukaan mikä on mukavaa, eikä asuinpaikkaa saa valita sen perusteella missä on kiva sää. En kyllä ole saanut tilalle parempiakaan kriteereitä, joten näillä mennään nyt hetken aikaa
Quote
Meistä kaikistahan saisi jo koottua hippikommuunin jonnekin saarensyrjään. =)
Quote
Yoe, kun nyt olet kenkäasiantuntija, niin kerropa mikä niissä crocseissa on niin hienoa.
Quote
Ne on parhaat rantamuoviläpyskäkengät ikinä - kevyet, mukavat, ei hiosta, saa pestyä puhtaaksi suihkuttamalla (kun ei ole tarttumakohtia tai koloja lialle), ja kuivuu hetkessä. Ja kun rantaläpsyt on pääasiallinen jalkine vuoden ympäri niin näillä asioilla on merkitystä.
Niitä “klopoja” en ole käyttänyt, sukeltajapiireissä nekin on suositut, veneessä suojaa varpaita tankeilta ja muulta. Lisäks mulla on yhdet corcsin purppuranväriset pikkukengät, oli hyvät tokiossa jossa satoi aina mutta joskus silti halusi pitää city-uskottavasti sievät jalat.
Quote
Mielenrauhaa häiritsevän, sillä lailla että se on selvästikin todellista ja mahdollista, kun on tuttu ihminen siitä todistamassa. Mutta olen kyllä niin kiintynyt tähän omaan kuviooni jotta antaisin paratiisimallin johdatella panemaan koko homma jäähylle. Ehkä paratiisielämää voisi kokeilla sitten villinä kuuskymppisenä kun on saanut pikkueen kunnialla maailmalle omilleen
Onko paratiisielämää mahdollista “kokeilla” määräaikaisesti vai pitääkö kaikki omaisuus panna lihoiksi ja vaan heittäytyä? Onks näillä tyypeillä säällinen normiasumus jossain rivarilähiössä backuppina?
Quote