Korallisaarella tuulee

Alkuun asiaankuulumatonta PR-tiedotetta.

Kröhöm.

Asia yksi. Meinaan olla Suomessa, Helsingissä, muutaman päivän kesäkuun toisella viikolla. Perinteiseen tapaan aion myös istua yhden illan Cafe Tin Tin Tangossa, tarkemmin ottaen perjantaina 12.6., klo 18-21 (ehkä myöhempäänkin jos siltä tuntuu). Kaikki ovat tervetulleita

Asia kaksi. Ensi viikolla (luultavasti) julkaistava Tuijan kanssa kirjoittamamme paperikirja “Nettielämää” on poikinut kaikenlaista julkisuusjuttua; tästä johtuen olin Tuijan kanssa höpisemässä jotain sosiaalimeedistä juttua tänään (20.5.) YleX:n “Tänään”-ohjelmassa. En ole varma, mutta jotenkin se varmaan sieltä YleX:n sivuilta löytyy (tai lähitulevaisuudessa mahdollisesti tästä podcast-fiidistä), jos ken nyt sitä haluaisi kuunnella. (edit: Linkit audioon - kahdessa osassa - löytyvät tästä ja tästä. Kiitos Ismo!)

–

Treenijunassa kaveri kysyi, mitä eroa on Twitterillä ja Facebookilla. Kysyjä oli omanikäiseni, miespuolinen, jossain määrin teknologisesti orientoitunut eurooppalainen, joka oli kuullut viime aikoina kummastakin näistä puhuttavan uutisissa ja ties missä. Ensijärkytyksestä selvittyäni hahmotan, että kysymys on aivan validi, vaikka mun mielestä FB ja Twitter (+ muut mikroblogit) olisikin niin erilaisia ettei niiden vertailu ehkä tulisi ekana mieleen. Molemmat kun ovat yhteisöllisiä kommunikaatiovälineitä - erot löytyvät siitä, miten yhteisöt muodostuvat ja millaista kommunikaatiota tuetaan. (Toinen ajatuspolku, jolle tästä voisi lähteä: oikeastaan kaikki kommunikaatio on yhteisöllistä - joskus se yhteisö on vain kovin pieni, kuten vaikka kahdenkeskisessä kahvilakeskustelussa.)

Jos lähdetään liikkeelle yhteisöllisyydestä: FB:ssa kommunikaatioareena on lähtökohtaisesti käyttäjän itse määrittelemä; kukaan ei kuule, näe tai lue viestejäsi ellet ole eksplisiittisesti näin säätänyt. Aloittelevan naamakirjailijan mielestä koko FB saattaa tuntua turhauttavalta, jos kaverilistassa on nolla nimeä. Oletusarvoisesti kukaan ulkopuolinen ei voi lukea kaverittoman naamakirjailijan statuspäivityksiä (eli vastauksia kysymykseen “what’s on your mind?”), vaikka laittaisikin tämän nimen facebookin hakukenttään. Jos ei oikeasti ole yhtään ystävää, ystäväkirjasi on tyhjä.

Twitter saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä erilaiselta: oletusarvoisesti kaikki statuspäivityksesi ovat kaikkien nähtävissä. Google siis voi löytää tiedotuksesi siitä, että apteekissa on jonoa tai huomaat lauantaimakkaran olevan tarjouksessa lähi-Alepassa. Tämä näkyvyys on kuitenkin tavallaan näennäistä: siinä missä FB:ssa SINÄ päätät, ketkä voivat (halutessaan) nähdä viestisi, Twitterissä viestisi näkyvät
vain niille jotka nimenomaisesti ovat ilmaisseet, että olet heidän mielestään tarpeeksi kiinnostava jotta viestejäsi kannattaisi seurata. Usein on tapana seurata muualta jo tuttujen ihmisten Twitter-viestejä (”tweets”, suomeksi “twittejä”), mutta myös henkilökohtaisella tasolla täysin tuntemattomien henkilöiden tai jopa yritystyen viestien virtaa jos virran on todettu sisältävän riittävästi kiinnostavaa tietoa.

Kontaktien lukumäärä Twitterissä ja FB:ssa kertoo siis eri asioista. Jos sinulla on satoja kavereita facebookissa, voit ehkä ajatella että olet sosiaalisesti pätevä, tapaat paljon ihmisiä tai mahdollisesti jopa sinulla ihan oikeasti on paljon erilaisia tuttavia, ystäviä ja kavereita monissa eri piireissä. Sadat seuraajat Twitterissä eivät kerro mitään siitä, miten paljon sinulla on kavereita, tai edes miten kiva tyyppi olet, vaan siitä, että tuotat laajalti kiinnostavaksi luokiteltavia viestejä. (Tai sitten siitä, että olet julkkis jo muutenkin.) Voi olla, että osaat aina raportoida ensimmäisten joukossa lauantaimakkaratarjouksista, tai verkonselailukarmasi tuo silmiesi eteen usein hyödyllisiä linkkejä, joita muut eivät ole huomanneet.

Periaatteessa kumpikin media soveltuu tilapäivitysten (”status update”) viestimiseen. Tilapäivitykset ovat pohjimmiltaan lyhyitä, mahdollisesti merkkimäärältään rajoitettuja vastauksia kysymyksiin “mitä teet juuri nyt” tai “mitä ajattelet parhaillaan”. Tilapäivitys “Yoe istuu äärimmäisen tylsällä luennolla kirjoittaen blogientryä” soveltuu siis kumpaankin palveluun; Facebookissa tämä viesti siis ilmestyisi valitsemiesi ystävien “uutisvirtaan”, Twitterissä niille, jotka ovat valinneet tiedotteesi osaksi uutisvirtaansa.

Facebookin käytöstä ehkä valtaosa on “jotain aivan muuta” kuin lyhyitä tiedotteita senhetkisestä olosta ja elosta. Käyttäjät voivat julkaista (”postata”) kuvia, videoita ja linkkejä - nykyisin alkaa olla lähestulkoon sääntö, että uutislehtien verkkosivuilla on artikkelien yhteydessä “julkaise Facebookissa” -nappi.  FB:n aikasyöppöys perustuu myös osaltaan palvelun sisällä toimiviin lukuisiin “applikaatioihin” eli sovelluksiin, joista ylivoimaisesti suurin osa luokittelee itsensä “Just For Fun”-kategoriaan. Ystäväpiirisi voi kommentoida FB-tilapäivityksiäsi, kuvia, linkkejä, testituloksia ja muuta sisältöä, ja näin syntyy usein lyhyitä, monenkeskisiä keskustelunpätkiä. Oleellinen piirre FB-verkostoelämää on myös eräänlainen sanaton viestintä, jolla voi ilmaista pitävänsä jostain kuvasta, linkistä tai viestistä, tai osoittaa tunteita virtuaalisesti lähettämällä ystävälleen virtuaalisia kukkia, halauksia tai vaikkapa salmiakkia. Lahjojen antaminen näkyy usein myös koko verkostolle; vaikka periaatteessa on mahdollista säädellä kaiken kommunikaation julkisuutta, FB:n luonteeseen kuuluu kaiken tekemisen ja sanomisen jakaminen ystäväpiirin kanssa. (Jos haluaa yksityisesti viestiä vaikka osanotosta, on syytä lähettää ennemmin sähköpostia tai soittaa!)

Twitteriinkin voi lähettää toki nettilinkkejä, jotka voivat puolestaan olla viitteitä artikkeleihin, kuviin, videoihin, hupsuihin persoonallisuustesteihin tai nettipeleihin, ja postattuja linkkejä voi hyvin kommentoida. Twitteriin ei kuitenkaan muodostu samanlaisia keskusteluita kuin facebookiin: katsoessasi kontaktisi statusviestiä ei ole välittömästi selvää, onko joku kommentoinut sitä jo. Twitter-viestit muodostavatkin eräänlaisen jatkuvasti eteenpäinvirtaavan signaalivuon, jossa päältäpäin katsottuna ei näyttäisi olevan päätä eikä häntää - eritoten, kun Twitter-viestien pituusrajoite (140 merkkiä) pakottaa rankkaan tiivistämiseen. Tekstiviestikielen keinojen lisäksi käytössä on monia uusia pakkausmenetelmiä; nettilinkit lyhennetään esimerkiksi bit.ly-palvelun avulla, viestejä luokitellaan tägeillä (esim. #h1n1, #japan), uudelleenlähetetään (tunnus: RT). Lisäksi niitä voidaan suunnata tietyille tahoille (@käyttäjänimi).

Twitterissä on tosiaan jossain määrin haasteellista käydä syvällisiä keskusteluita, sillä harva kykenee tiivistämään pohdiskelunsa vaikkapa homojen adoptio-oikeudesta 140:een kirjaimeen, risuaitaan,  @-merkkiin ja muutamaan web-linkkiin. Haasteellisuus ei toki ole sama kuin mahdottomuus, mutta haiku-runous on vaativa taiteenlaji.

Twitterin keskusteluttomuutta korvaamaan tai sen rinnalle on noussut (tai, no, ollut rinnalla) parikin vastaavaa mikroblogauspalvelua, jotka yhdistävät twitterin pikaviestimäisyyden ja toisaalta blogien, foorumeiden tai muinaisten nyyssien keskusteluominaisuudet. Suomalaispalvelut Jaiku ja uudempi, hyvin samanlainen Qaiku lähtevät liikkeelle kumpikin samasta kuin Twitter - lyhyestä viestistä seuraajien kuultavaksi. Twitteristä poiketen jokainen tällainen viesti ja sen keräämät kommentit muodostavat tavallaan keskusteluareenan, threadin tai ketjun, jolla on oma web-osoitteensa. Esimerkiksi tässä Qaiku-ketjussa keskustellaan tuoretta lääketieteellistä uutisesta.

Joku on verrannut Qaikua ircciin; usein tulee höpistyä sinne samantyylisiä asioita kuin vakioirccikanavillekin. Löytyneitä linkkejä, uutisten kommentointia; löytyy myös übersuosittu Qaikukanava #vituttaa, jolle voi mennä avautumaan. Irkkiin (ja muihin insta-kommunikaatiokanaviin kuten GTalk, MSN, whatever…) verrattuna J&Qaiku kuitenkin eroavat esimerkiksi siinä, että keskusteluun voi liittyä päiviä, jopa kuukausia viimeisimmän viestin lähettämisen jälkeen, ja keskustelut voi myös löytää Googlettamalla (olettaen että ne on asetettu julkisiksi).

On kuitenkin virheellistä (IMHO) sanoa Twitteriä J&Qaikua huonommaksi palveluksi, koska siihen ei muodostu keskusteluita. Mielestäni Twitterin kehittäjät on ihan oikein pitäneet sen alkuperäisessä sillisalaattimuodossaan - sillä Twitterin pointti ei ole keskustelut (jotka ovat usein eräänlaisia draamankaaria, kokonaisuuksia joilla on ainakin alku ja mahdollisesti loppu) vaan jatkuva signaalivirta. Jokainen Tweetti on samanarvoinen (käyttöliittymän kannalta), riippumatta siitä, onko se “originaali” (tiedotus omenan putoamisesta) vai “reaktio” (sama viesti uudelleenlähetettynä).

Mikä tällaisen jatkuvan, globaalin tajunnanvirran merkityksellisyys on?

Twitter-virta ja muut vastaavat palvelut tuovat voimansa esille silloin, kun käytössä on virtaan sopivat kalastusvälineet. Joen virtaa voi yrittää hallita (ja epäonnistua), mutta järkevämpää on kalastaa virrasta vain hyödyllinen, esimerkiksi asettamalla sopivia avainsanoja tarkkailuun (esim. “h1n1 japan”, “euroviisut”, “indonesia plane crash”. Tällöin saa lähestulkoon reaaliajassa tiedon siitä, jos lento-onnettomuuden silminnäkijä postittaa twitteriin tietoa kännykästään, tai terveysministeriön tiedotustilaisuudessa joku twittaa uusimmat ohjeet kaukoidän matkailun turvallisuudesta.

Ylivoimainen valtaosa kaikesta globaalista tajunnanvirrasta on turhaa tauhkaa, mutta sen seassa on paitsi todellista, nopeasti leviävää tietoa (Lauantaimakkaran hinta putosi juuri!!) myös heikkoja signaaleja, joita analysoimalla voi saada mielenkiintoisen näkökulman meneillään oleviin tapahtumiin. Esimerkiksi tarkkailemalla sanat “Just landed in” sisältäviä Twitter-viestejä, voi havaita pieniä muutoksia ihmisten globaalissa matkustuskäyttäytymisessä.

Piihpuuh. Eli, Facebook on kuvitettu osoitekirja ja viestitaulu; J&Qaiku on vähänniinkuin nyyssit; ja Twitter vastaa reaaliajassa kysymykseen: mitä ihmiskunta tekee juuri nyt?

Ei niitä tarvitse käyttää, valtaosa ihmiskunnan tekemisistä on täysin epäkiinnostavaa, ja kyllähän niitä uutisia saa paperilehteäkin lukemalla. Mutta jos joku ihmetteli, että mitä eroa näillä palveluilla on, ehkä tässä tuli vähän sitä avattua.